Teimme Energiavahti Oy:n hallituksen kokouksessa marraskuussa 2024 minulle henkilökohtaisesti vaikeimman yritystoimintaan liittyvän päätöksen vuosikausiin. ”Me ollaan asennettu näitä satoja ja nytkö me sanotaan, että me ollaan myyty paskaa?” – yksi hallituksen kokouksessa heitetty kommentti varmaan kiteytti hyvin kaikkien ensituntemukset aiheen käsittelemiseksi. Onhan siitä kulunut kokolailla 8 vuotta, kun asensin omin käsin yrityksemme ensimmäisen sukolatauspisteen. Olemme jopa valmistuttaneet itse hidaslatausrasioita pienehkön määrän ennen, kuin suuremmat valmistajat alkoivat laajemmin kiinnostua niiden valmistamisesta. Moni asia on kuitenkin muuttunut aivan viime aikoina.
Syyskuussa 2020, tämän sivuston ensimmäisessä blogiartikkelissa olen määritellyt hidaslatauksen/sukolatauksen:
”Tarkoittaa latausta, jossa hyödynnetään (yleensä auton mukana toimitettavaa) latauskaapelia, joka kytketään normaaliin kotitalouspistorasiaan. Latauskaapelin elektroniikkarasia sisältää kommunikaation auton kanssa sekä tasasähkövian pois sulkevat turvalaitteet.”
Merkittävin seikka löytyy tuosta ”yleensä auton mukana toimitettavaa”– kohdasta. Viime aikoina tapahtunutta, merkittävää muutosta tuohon seikkaan en ole osannut ennakoida. Sukolatauskaapelit ovat nimittäin kadonneet lähes tyystin uusien autojen vakiovarusteista, mikä on mullistanut koko sukolatauksen.
Sukolatauspiste – määritelmä
Sukolatauspiste tarkoittaa tässä yhteydessä varta vasten sähköauton lataustarkoitukseen asennettua kotitalouspistorasiaa (SFS 5610), josta autoa on tarkoitus ladata lataustavan mode-2 mukaisella kotitalouspistorasiaan kytkettävällä latauskaapelilla. SESKO käyttää tästä yhdistelmästä termiä hidaslataus. Toinen yleisesti käytetty termi on tilapäislataus.
Pienjänniteasennusstandardi edellyttää latauspisteelle omaa ylivirtasuojaa sekä omaa vikavirtasuojaa (30mA tyyppi A), joiden perässä ei saa olla latauspisteen lisäksi mitään muuta, paitsi samaa autopaikkaa palveleva lämmityspistorasia. Kaikki Energiavahti Oy:n myymät ja asentamat sukolatauspisteet on toteutettu vaatimuksen mukaisesti.
Mikä on muuttunut? – Hidaslatauslaitteet syynissä
Aiemmin vaarallisen sukolatauskaapelin hankkiakseen kuluttajan on käytännössä pitänyt tilata sellainen itse suoraan Kiinasta. Tilaaminen lienee kuitenkin ollut melko vähäistä. Motivaationa on ollut joko saada sellainen kaapeli, jolla on voinut ladata suosituksia suuremmalla virralla tai sitten auton mukana tulleen kaapelin hajotessa sen korvaaminen mahdollisimman halvalla. Väitän, että iso osa näistä shoppailijoista on tiedostanut riskin, mutta eivät vain ole välittäneet siitä. Monella on ollut sen verran sähkötekniikan tuntemusta, että laitteen turvallisuutta on pystytty arvioimaan aika hyvin omakohtaisesti.
Autoteollisuus on kuitenkin enimmäkseen luopunut sukolatauskaapelin toimittamisesta auton mukana, vakiovarusteena. Se on avannut ison markkinan sukolatauskaapelien ja muiden tilapäislatauskaapeleiden kaupalle. Autojen mukana toimitetuista sukolatauskaapeleista ei ole ainakaan merkittävissä määrin raportoitu turvallisuuspuutteita. Siinä, missä heikkolaatuinen ja jopa peräti vaarallinen kaapeli oli vielä aiemmin sellaisen itse Kiinasta tilanneen yksinoikeus, voi kuluttaja nyt ostaa vaarallisten tuotteiden listalle päätyvän kaapelin Googlen hakukoneen ensimmäiseltä sivulta löytyvistä, kotimaisista verkkokaupoista tai jopa tunnetuista kivijalkamarketeista.
”Takuuvikailmoitukset” kasvussa
Sukolatausjohtojen heikko laatu on näkynyt meillä kuluvan vuoden aikana ”takuuvikojen” määrän lisääntymisenä. Koska olemme asentaneet pistorasian, niin olemme ensimmäinen taho, johon otetaan yhteyttä, kun jokin ei toimi käyttäjän kannalta normaalisti. Laadukkaalla sukolatausjohdolla käytettynä sukopistorasiat ovat olleet varsin kestäviä liitäntäpisteitä, kunhan virta on pidetty 8 Ampeerissa. Siksi ihmettelimme, että mistä nyt moinen kasvu. Sähköasentajamme pääsivät kuitenkin nopeasti syyhyn kiinni, kun useammalla vikakeikkapaikalla tolpassa oli kiinni käyttäjän oma sukolatauskaapeli. Vikatapauksissa ne eivät olleet automerkkien logoilla varustettuja, eikä niissä selvästi ollut myöskään pistokkeen lämpötila-anturia.
Vaaralliset turvallisuuspuutteet pakottavat reagoimaan
Viime aikoina mediaankin on noussut tietoa useista TUKES:n raportoimista mode-2 latauskaapelien turvallisuuspuutteista. Erityisen niljakasta tässä on mielestäni se, että lähes aina jonkin tuotteen noustessa vaarallisten tuotteiden listalle, löytyy aivan saman näköisiä tuotteita useammalla eri nimellä. En minä toki ole jokaista tarkastanut, mutta jää varteenotettava epäilys, että kyse on monessa tapauksessa yhdestä ja samasta ”white label”- tuotteesta, mitä sitten myydään Eurooppaan tai suoraan Suomeen kunkin maahantuojan brändille sopivaksi. Vaikka TUKES määrää takaisinvedon jollekin tuotenimelle, niin ”sisarmallit” pysyvät kauppojen hyllyillä. Edes kauppiaat eivät seuraa tilannetta tai sitten eivät välitä.
Pahimmillaan olen nähnyt aivan suomalaisesta kaupasta ostettuja tuotteita, joissa edes CE-merkkiä ei ole painettu vaaditunlaisena tuotetarraan.
Minun osaltani kamelin selkä katkesi tähän
Seuraan aktiivisesti Facebookin Kotilataus – Nyt! – ryhmää. Suunnilleen kuukausi sitten siellä nousi keskusteluun aiemmin viittaamani TUKES:n haaviin jääneet laitteet. Yksi niistä oli voimavirtapistorasiaan kytkettävä Motorwerk EV Type-2 11 kW latausasema. Syy TUKES:n moitteisiin oli siinä, että suojarele ei katkaise Type-2 latausliittimen nollajohdinta, kuten laitestandardin mukaan kuuluisi. No laite on tarkoitettu voimavirtapistorasiaan liitettäväksi ja siihen liitettynä konkreettista vaaraa tuskin tulisi. Niissä nolla on aina samassa paikassa ja nollajohdin sellaisenaan on vaarallinen vain hyvin harvoin.
Miten ihmeessä sitten Type-2 liittimen nollapinnissä voi olla vaarallinen, täysi verkkojännite? Se on liitetty adapterin avulla tavalliseen kotitaloispistorasiaan. Kotitalouspistorasiassa toiseen ”koloon” tulee vaihe (230 VAC) ja toiseen nolla. Nyt se 230 VAC pääsee Type-2 liittimen nollapinniin asti riippuen siitä kummin päin sukopistoke sattuu olemaan kytkettynä pistorasiaan.
Kaikkein huolestuttavinta tässä oli se, että kyse ei ollut mistään DIY-ihmisen tekemästä virityksestä. Ei suinkaan. Kyseessä oli kuluttajalle myyty valmis paketti, jossa adapteri toimitettiin latauslaitteen mukana. Minun pitää tunnustaa, että mieleeni ei aiemmin ollut edes juolahtanut, että tällainenkin tilanne voisi tulla eteen, mutta kotimaisten avainlippuverkkokauppojen tradenomit näemmä kykenevät melkein mihin tahansa. Tässä tapauksessa voi syntyä tilanne, missä ulkona leikkiva lapsi saa sähköiskun latauskaapelin Type-2 liittimestä. Riski, jonka ei pitänyt olla lainkaan mahdollinen.
Keskustelussa esitettiin kuva myös toisesta vastaavasta, mutta eri merkkisestä voimavirtapistorasiaan kytkettävästä latauslaitteesta, joka oli niin ikään myyty yhdessä sukoadapterin kanssa ja myös siinä auton pään Type-2 liittimen nollapinniin tuli 230 VAC riippuen siitä, miten päin pistoke pistorasiaan osui.
Laitteessa oli vielä sellainen erikoisuus, että edes laitteen arvokilpitarran CE-merkki ei ollut vaatimusten mukainen, vaan ns. China Export-merkki.
Voiko sukopistorasiasta edelleen ladata turvallisesti?
Sukopistorasia on aivan turvallinen tapa liittää sähköauton hidaslatauskaapeli kiinteistön sähköverkkoon. Kyse ei ole siitä, että pistorasioissa itsessään olisi vikaa tai vaaraa. Kyse on siitä, että niihin voidaan liittää vaarallisia latauslaitteita ja riski sille, että kuluttaja hankkii sellaisen on kasvanut merkittävästi. Mikäli lataat ajoneuvon mukana tulleella kaapelilla ja parkkipaikallasi on Energiavahti Oy:n asentama latauspistorasia, niin sinulla ei ole mitään huolta.
Lopetamme myynnin, koska enin osa asiakkaistamme on taloyhtiöitä ja siellä on todella vaikea saada perille kaikille käyttäjille valistusta sopivista latauskaapeleista, saati kontrolloida millaista kaapelia kukin käyttää. Hidaslatausrasioilla varustettujen taloyhtiöiden hallituksia suosittelemme tiedottamaan asiasta esimerkiksi näin ”Huolehdithan, että käytät sähköauton sukolataukseen vain sellaista latauskaapelia, jossa on pistokkeen lämpötila-anturi. Kaapelin tulee olla varustettu sukopistotulpalla. Kaikenlaisten adapterien käyttö on kiellettyä”.
Regulaatio – toinen riski taloyhtiöiden sukolatauksille
Toisena seikkana yrityksemme hallituksen keskusteluissa nousi esille tulevan sääntelyn ennakointi. Tiettyjä yrityksiä vaaditaan jo lain nimessä asennuttamaan parkkipailleen sähköauton latausasema. Sen tulee olla Type-2 pistokkeella varustettu. Korostan, että tuo säädös ei koske asuinkäytössä olevia kiinteistöjä. Jotain siitä voidaan kuitenkin ennakoida. Poliitikotkin tietävät varmasti, että sähköautoilun yleistymisen kannalta merkityksellisintä on kotilatausmahdollisuus. Ei se, että jonkun seuraintalon pihalla nököttää yksi normaalitehoinen latauspiste.
Jos liikenteen päästöt eivät siis vähene markkinaehtoisesti, niin yksi tehokkain tapa sen vauhdittamiseksi lienee kajota asuinkiinteistöihin säädöksillä kotilatauksen järjestämisestä. En tiedä tuleeko niin käymään, mutta asian yllä vaanii varjo EU:lta tulevista rahallisista sanktioista Suomelle, jos päästöt eivät vähene riittävästi. Ei se ole edes tyystin suomalaisten oma poliittinen päätös.
ARA:n tuki taloyhtiöiden latausinfrastruktuurien rakentamiseksi päättyi 2023 lopussa. Tuen alkuvuosien jälkeen sen piirissä oli vain vähintään 11 kW tehoon kykenevät laitteet. Sukolla siihen ei tietenkään päästy.
Tuen sisältö voi antaa viitteitä siihen, millaista tuleva sääntely voisi kotilatauksen osalta olla.
No en esitä tietäväni, että minä osaisin ennakoida kovin hyvin poliitikkojen aivoituksia. Valtakin vaihtuu laidalta toiselle muutaman vuoden välein. Selvää on silti se, että porkkanat on jo syöty ja yrityspuolella keppi alkaa heilua nyt vuodenvaihteessa. Alkaako se heilua myös taloyhtiöissä ja miten pian?
Minä pidän kuitenkin tätä mahdollista tulevaa regulaatiota riskinä sukolataukselle. Parempi siis lopettaa nyt. Asentamamme sukolatausrasiat ehtivät varmastikin jo hyvään ikään ennen, kuin tuollainen säätely voisi tulla oikeasti ajankohtaiseksi, eikä jo asennetuille sukolatausratkaisuille tule jäämään hintaa montaa kymmentä senttiä per päivä, vaikka niiden tilalle olisi joskus vuosien päästä pakko asentaa Type-2 latausasemia.
Sukolataus on ollut edullinen ratkaisu – mutta aika muuttuu
Olen aina tähän vuoteen asti hanakasti puolustanut sukolatausta. Markkinoilla on toimijoita, jotka ovat tuominneet sen ”alusta asti”. Se on kuitenkin tuntunut rankalta lobbaukselta tuottoisempien Type-2 latauspisteiden puolesta. Lobbaajille yhteistä on ollut se, että latausasemia on seuraanut kytkykauppa latausoperoinnista kuukausimaksuineen. Päätöksemme jälkeen joku saattaakin sanoa, että ”nyt Energiavahti Oy:kin joutui taipumaan”. Silloin on hyvä muistaa, että tässä antamiani perusteita ei ole vielä tähän mennessä antanut kukaan muu.
Sukolatauksen vastustaminen on perustunut ympäripyöreisiin lauseisiin ”Se ei ole suositeltu lataustapa” tai ”Se ei ole sähköautojen lataukseen tarkoitettu tuote”. Jos joku on pystynyt ennustamaan markkinan avautumisen tilapäislatauskaapeleille sekä sen, minkälaisella sähköteknisellä sonnalla sitä markkinarakoa on täytetty, ei se joku ole ainakaan kertonut asiasta julkisesti.
Sukolatauksen lyhyt historia – viime vuosikymmeneltä tähän päivään
Minä näin viime vuosikymmeneltä, aina tämän vuosikymmenen alkuun asti sukolatauksen ”elinehdoksi” sille, että sähköautot pystyivät yleistymään. Taloyhtiöissä moni asukas kustansi latauspisteensä itselleen täysin yksin. Vailla oikein konkreettista tietoa tai suunnitelmaa siitä, mitä sille tapahtuisi lähivuosina. Taloyhtiöt eivät useinkaan olleet halukkaita satsaamaan asiaan mitään yhteistä, joten minkäänlainen kuormanhallinta ei tullut kysymykseenkään.
Yhdelle annettu latausmahdollisuus ei saanut ajaa muita epätasa-arvoiseen asemaan. Lataustehot täytyi siis pitää pieninä, että muillekin riittäisi siitä 1970-luvulla asennetusta parkkipaikan kaapeloinnista, kunnes ”tehtäisiin joskus jotain”. Muutama satanen autolämmitysrasian vaihtamiseksi hidaslatauspisteeseen ei ollut kovin suuri sijoitus tai taloudellinen riski, jonka myötä kotona pääsi lataamaan. Olihan auton mukana tullut valmiiksi siihen sopiva kaapeli.
Nyt siellä auton mukana sitä sukolatauskaapelia ei yleensä enää tule. Sellaisen hankkiminen erikseen nostaa sukolatausratkaisun hintaa merkittävästi vertailtuna kiinteästi asennettuun Type-2 latausasemaan. Toisekseen Type-2 latausasemien hinnat ovat tulleet alaspäin. Sähköautojen lataamisesta on tullut taloyhtiöissä arkipäiväisempää. Moni taloyhtiö on valmis laittamaan latausinfran kerralla kuntoon tai ainakin kerralla useammalle pysäköintipaikalle. Samassa korttelissa jollain naapurilla on yleensä jo latausvalmiudet laitettuna. Sähköautojen lataukseen liittyvät turvallisuusasiat ovat olleet tähän asti melko korkealla tasolla. Sellaisia vahinkoja ei ole käynyt, joista sähköautoilun vastustajat olisivat saaneet vipuvartta hankkeiden torppaamiseksi taloyhtiöiden kokouksissa.
Turvallinen lataaminen tulevaisuudessa
Nyt on siis sopiva aika lopettaa sukolatauspisteiden asentaminen ennen kuin tuollainen Motorwerk-latauskaapeli sukoadaptereineen antaa jollekin ihmiselle sähköiskun ja sadoille muille vipuvoiman vastustaa koko sähköautojen latausratkaisujen rakentamista. Viat ovat toki mahdollisia kiinteästi asennetuissakin latausasemissa, mutta ainakin meillä sähköasentaja testaa niiden toimivuuden ja etenkin turvallisuuden aina latauspistokkeelle asti.
Ja koska sukolatauspisteiden asentaminen ei tietenkään lopu Suomessa siihen, että me lopetamme sen, niin sanon vielä lopuksi kaikille sukolatauskaapeleita myyville kauppiaille: Ryhdistäytykää nyt, perkele sentään.
Joka tapauksessa, me jatkamme nyt vielä entistäkin suuremmalla tarmolla Type-2 liitännöillä varustettujen latausjärjestelmien suunnittelua ja toteuttamista auttaen niitä asiakkaita, jotka haluavat tarjota itselleen ja yhteisölleen mahdollisimman turvallisen ja tulevaisuusvarman latausjärjestelmän ilman, että autoilijoiden tulee kierrellä marketteja tai verkkokauppoja, opiskella sähköautoilua sekä ottaa tietoisia tai tiedostamattomia riskejä saadakseen autonsa ladattua.
