”Varautuminen on viisautta, ei onnettomuuden enne” sanoo vanha sananlasku. Se pitää erinomaisesti paikkansa myös sähköautojen latausjärjestelmää suunnitellessa ja rakentaessa. Vuonna 2024 jopa iltapäivälehdet ovat myöntäneet aiemmin vahvasti itse lietsomansa höpötyksen sähköautojen paloherkkyydestä myytiksi ja alkaneet sen sijaan jopa kaivamaan esille tilastoja siitä, miten sähköautojen syttymisherkkyys on jopa kymmeniä kertoja pienempi, kuin polttomoottoriautoilla.
Tämän ajatus-ja asennemuutoksen huomaa myös taloyhtiöiden edustajien kanssa käytävistä keskusteluista. Takavuosina lähes jokaista keskustelua väritti jollain tavalla huoli mahdollisista tulipaloista. On hienoa, että harhat eivät enää häiritse niin vahvasti päätöksentekoa sähköautojen latausjärjestelmää hankittaessa, mutta oleelliset turvallisuusseikat olisi silti hyvä pitää mielessä.
Hätätoiminto
SFS 6000 opastava liite 46A määrittelee hätätoiminnon: ”Toimenpide, joka on tarkoitettu mahdollisimman nopeasti poistamaan odottamatta tapahtuneet mahdolliset vaaratilanteet”. Annetuista vaihtoehdoista hätäpoiskytkentä on se, joka sopii sähköautojen latausjärjestelmiin. Se määritellään edelleen: ”Hätätoiminto, jonka tarkoituksena on kytkeä pois sähköenergian syöttö koko asennukseen tai asennuksen sellaisiin osiin, joissa on sähköiskun riski tai muu sähköstä johtuva riski”.
Mikä sitten on odottamatta tapahtuva mahdollinen vaaratilanne?
Ensimmäisenä ihmisille tulee tuosta mieleen sähköauton syttyminen itsekseen, kuin noiduttuna. Todennäköisempää kuitenkin on:
- Latauksessa olevaan autoon kohdistuva mekaaninen isku (esim. kolarointi toiselta autolta)
- Latauslaitteeseen kohdistuva mekaaninen isku (esim. pihaa aurattaessa)
- Ilkivallanteko
Edellä mainituissa tilanteissa ennaltaehkäistään lisävahinkoja sekä maksimoidaan pelastushenkilökunnan turvallisuus kytkemällä latausjärjestelmä jännitteettömäksi nopeasti ja luotettavasti.
Latauspisteiden hätäpoiskytkentä pysäköintihallissa
Sähköautojen latauspisteiden sijoittaminen pysäköintihalliin poikkeaa hieman ulkopysäköintialueelle rakennettavasta latausjärjestelmästä siinä mielessä, että latauskeskus ei ole niin vapaasti saavutettavissa, kuin ulos sijoitettu latauskeskus. Tästä syystä järjestelmän jännitteettömäksi saattaminen eli hätäpoistoiminnon aktivointimahdollisuus tulisi sijoittaa turvallisesti saavutettavaan paikkaan. Yleensä tällainen paikka on pysäköintihallin ajo-oven läheisyys, joka useimmiten toimii myös pelastuslaitoksen hyökkäystienä sekä savunpoiston korvausilman lähteenä. Rakennuksen pohjapiirustuksia tarkastelemalla voi kuitenkin löytyä myös muu reitti pelastuslaitoksen hyökkäystieksi.
Vinkki! Jos mahdollista, niin hätäpoiskytkin kannattaa sijoittaa sellaiseen korkeuteen, josta aikuinen ihminen ylettyy painamaan sitä tarvittaessa, mutta sen verran korkealle, että lapset eivät helposti ylety painamaan sitä turhan takia. (Valitettavasti tämän opin takana on kokemusta muutamasta turhasta ”vikakeikasta”)
Ulkoinen hätäpoiskytkin vaatii sähköisen hätäpoispiirin
Kun hätäpoiskytkin on tarpeen tuoda erilleen latauskeskuksesta, tarvitaan keskukseen laite jännitteen katkaisemiseksi. Tällaisena voi toimia esimeriksi keskukseen pääkytkimen sijasta asetettu kompaktikatkaisija. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää erillistä kontaktoria, jolloin kontaktorin nimellisvirta tulee olla 1,5 kertaa katkaistavan piirin (eli latauskeskuksen) nimellisvirta. Alla piirikaavio tällaisesen hätäpoiskytkennän rakenteesta:
Esimerkin kohteessa hätä-pois-katkaisijan ohjausjännite on tuotu autohallia syöttävältä ryhmäkeskukselta. Autohallin ryhmäkeskus palvelee mm. autohallin valaistusta sekä ilmanvaihtoa. Näin varmistetaan latausjärjestelmän sähkönkatkaisu myös silloin, kun joku katkaisee sähköt autohallin ryhmäkeskuksesta. Näin vältetään epäselvyyttä, jossa henkilö voisi olettaa katkaisseensa kaikki autohallin sähköt, mutta latausasemat jäisivätkin vielä jännitteisiksi.
Ulos sijoitettujen latauspisteiden hätätoiminto
Suurimmassa osassa taloyhtiöitä latauspisteet sijoittuvat ulos. Tällöin latauskeskus on yleensä saavutettavissa turvallisesti huolimatta siitä, mitä autopaikoilla on tapahtunut tai tapahtuu parhaillaan. Harvemmin siis tarvitaan edellä kuvattua erillistä, sähköistä hätäpois-piiriä. Asia on ratkaistavissa siten, että latauskeskuksen pääkytkimeksi valitaan sellainen malli, joka on katkaisukykynsä puolesta kelvollinen myös hätäpois-kytkimeksi. Tällöinkin tarvitaan toki opasteet ohjaamaan ihmistä latausjärjestelmän jännitteettömäksi tekemisessä.
Kuten huomaat, niin hyvin yksinkertaisilla ja edullisilla asioilla saadaan lisättyä merkittävästi latausjärjestelmän turvallisuutta. Toki (erityisesti ulos sijoitettujen) kilpien ja tarrojen osalta tulee varmistua siitä, että ne pysyvät lukukelpoisina vuosikausia huolimatta kosteus- ja lämpötilavaihteluista tai/ja UV-säteilystä. Me olemme teettäneet kyltit ja tarrat jo vuosikausia Karkkilan Painopalvelu Oy:llä, jonka laadun tunnemme. (Huomiothan kuitenkin, että artikkelissa esiteltyjen kylttien graafinen suunnittelu on Energiavahti Oy:n omaisuutta eivätkä kuvat ole suoraan kenen tahansa käytettävissä.)
Latausaseman Hätäseis vai Hätäpois?
Monesti aiemmin kuvaamiani toimintoja kutsutaan termillä ”hätäseis”. Se ei ole väärin, varmasti kaikki ymmärtävät mistä on kyse. En halua saivarrella asiasta, mutta koskan itse käytän vieraampaa ”hätäpois”-termiä, niin lienee tarpeen avata hieman, että miksi?
Hätäpois-termin määrittelinkin jo aiemmin. Se on siis pienjännitesähköasennusten standardissa SFS-6000 määritelty ”hätätoiminto, jonka tarkoituksena on kytkeä pois sähköenergian syöttö koko asennukseen tai asennuksen sellaisiin osiin, joissa on sähköiskun riski tai muu sähköstä johtuva riski”
Hätäseis-termi taas tulee konedirektiivistä, jossa sen tarkoitus on pääasiassa pysäyttää jonkin koneen tai koneryhmän mekaaninen liike (esimerkiksi teollisuuden kuljettimet, prässit yms) henkilöstön suojelemiseksi.
Minä en tunne konedirektiiviä mitenkään kattavasti, mutta on selvää, että sen hätäseispiirille on asetettu huomattavasti enemmän vaatimuksia, kuin tällaiselle sähköautojen latausjärjestelmän jännitteen katkaisemiselle, joten siksi termit on hyvä erottaa toisistaan, vaikka arkikielessä puhuisikin latausjärjestelmän kontekstissa termillä hätäseis.
Meidän rakentamiimme evlataa paikallisestiPLUS™- latausjärjestelmiin kuuluu aina hätäpoistoiminto. Se toteutetaan kohteen mukaan joko latauskeskuksen pääkytkimellä tai erillisenä, sähköisenä hätäpois-piirinä. Tutustu vlataa paikallisestiPLUS™- latausjärjestelmään lisää ja pyydä tarjous täältä.
Tai arveluttaako jokin muu turvallisuuteen liittyvä seikka sähköautojen lataamiseksi pysäköintihallissanne?Lue artikkelimme, jossa olemme käsitelleet ne kaikki kattavasti.